Genocide Gaiden

-------------

Päämääränsä
tietävä pieni varjo kulki tuvan lattian poikki.

Ikkunan
luona käsivarret laskeutuivat tyhjälle ikkunalaudalle ja
katse hakeutui kohti taivasta.

Miksei
sitä jo sada?

- Veli.
Ei se odottamalla tule...

Taivasta
tuijottanut hahmo katsahti taakseen. - Ole hiljaa... Äiti voi
herätä...

Toinen
hahmo naurahti ja käveli taidokkaasti narisevien lattialankkujen
yli, liittyen veljensä seuraan. - ... Ei hiutaleen
hiutaletta....

-
Mennäänkö ulos?

Kuivakka,
mutta silti niin hillitty naurahdus. - Onko Joen läsnäolo
pehmentänyt pääsi?

Toinen
pudisti nopeasti päätään. - Ei, minä vain..
Oh, katso! Tuolla on kettu...

- Saa
viedä Inarille ja muille terveisiä...

Raskas
narahdus jäykisti yllättäen molemmat pojat paikoilleen
kuin naulattuina ja Yukimura sulki suunsa.

Sitten
kuului outo, vaikertava ääni. Se päättyi
kuitenkin ölähdykseen, joka ilmaisi teon olleen haukotus.

Weed
käänsi päänsä hyvin hitaasti. Poikien
makuuhuoneen oviaukossa seisoi Joe, silmät ja suu apposen
ammollaan.

Yukimura
tyytyi mutisemaan ainoastaan suupielestään. - Taasko Joe
kävelee unissaan?! Minä vihaan hänen ohjaamistaan
sänkyyn! Kuin jotakin saakelin pikkuvauvaa...

Weed
keskeytti isonveljensä tunteenpurkauksen. - Hys nyt...
Tiedäthän, missä isä pitää kiipeilyyn
tarvittavaa köyttä?

Yukimura
urahti.

- Ota
se hiljaa.. Sido sinä kaikki laatikoston kahvat... Minä
juoksutan sen takan luukuille ja sidon ne. Tuli on sammunut, mutten
ota riskiä että veli alkaa valmistaa ruokaa...

Kaksikko
juoksi eteiseen balettitanssijoiden keveyden irvikuvina. Weed
sieppasi köyden naulasta isänsä talvivaatekasan ja
saappaiden yläpuolelta, Yukimuran vilkuillessa hermostuneena
taakseen.

- ...
Hän syö juustoa. Murtaa siitä isoja paloja...

- Kuono
kiinni ja keskity....

Joe oli
todellakin istahtanut penkille keittiönpöydän ääreen
ja hän näytti pistelevän alhaalta kylästä
saakka ostettua juustoa varsin hyvällä ruokahalulla mahansa
sisuksiin, ehkäpä unensa kannustamana.

Yukimura
keri köyttä auki huimaavalla vauhdilla hipsiessään
veljensä kanssa takaisin tuvan puolelle.

Weed
asteli oman köydenpäänsä kanssa takan luo ja
sitoi luukut kiinni jonkinlaisella solmulla.

Kuului
vaimea nirskahdus köyden kiristyessä. Yukimura oli hoitanut
oman osansa.

Veljekset
huoahtivat yhteen ääneen.

Weed ei
edes ajatellut kysymystä. - Mennäänkö takaisin
nukkumaan?

- Älä
kysy enempää. Minä en halua tuijottaa tuota valkoisiin
pukeutunutta puolihenkeä enää yhtään enempää
kuin on pakko.

***

Weed
heräsi vihaiseen kirkaisuun.

Hän
ehti nostaa vain päänsä tyynyltä ja vilkaista
yhtä pöllämystyneeseen Yukimuraan, kun jokin valtava
hahmo tarttui kumpaistakin niskasta ja vei mukanaan.

Hahmo
rynnisti vihaisen härän lailla makuuhuoneen oviaukon läpi
ja kääntyi eteiseen niin nopeasti että silmissä
vilisi.

Ovi
lennähti hahmon potkun voimasta auki poikien katseiden edessä
ja he saivat ihailla lumipeitettä sen kaikessa kauneudessa -
ennen kuin saivat tehdä lähempää tuttavuutta
lennähtämällä ilman halki ja osumalla kovaan
hankeen.

Weed ei
voinut hillitä itseään, vaan huusi täyttä
kurkkua. - Aijaijajai!!

Yukimura
tyytyi vain makaamaan poski lunta vasten. - Minun poskeani kivistää..

-
Unohdin, että isä voi olla tuollainenkin... Hei, tuolla se
kettu taas on...! Tuolla metsän reunassa!

Yukimuran
silmät kapenivat vihasta. - Ei me tällaista toivottu! Sinä
olit huono viestinviejä!

Weed
kierähti vatsalleen ja kaapaisi kourallisen lunta. - Ei tästä
saa lumipalloa...

Lumipala
lennähti silti vihaisen liikkeen ansiosta ketun suuntaan.

Heitto
jäi tosin torsoksi, mikä sai eläimen kääntymään
kopeasti ja kipittämään takaisin puiden suojiin.

Weed
nousi polvilleen, välittämättä lainkaan siitä
että housut alkoivat pikkuhiljaa kastua lumesta. - Phah!

Yukimura
nousi jaloilleen ja auttoi veljensä pystyyn. - Isä taisi
heittää meidät tänne ja lukita oven... Hän
varmaan tarvitsisi sen juuston ystävilleen...

-
Tietysti. Lähdetään kiertämään mökkiä
ympäri... Sakura varmaan hellittelee isoveljeä tällä
hetkellä, mutta olkoon.. Meidän on pysyttävä
liikkeessä.

Yukimura
kykeni vain virnistämään veljelleen ja läimäyttämään
tätä olkapäälle, rynnäten sitten juoksuun. -
Olet hidas karhu!!

-
Epäreilua! Minä kyllä saan sinut kiinni ennen kuin isä
hakee meidän sisälle! Vannon sen!

***