Genocide Gaiden

-----------

Jerome
naputteli sormella kämmenselkäänsä ja vajosi
syvemmälle kangaspäällysteisessä tuolissaan.

Pöydällä
oleva levysoitin soitti hiljaa jatsia.

Hän
oli ottanut jo kaksi kulausta sakea ja se riitti... Hermot alkoivat
rentoutua, tajuten viimein että oli aika levätä....

Työpäivä
oli vihdoin päättynyt. Piipuista ei enää noussut
savuja ja äkäisiä liekkejä. Huutoja ei kuulunut.

Ainoat
valot ulkona olivat rakennuksien numerot valaisevat lyhdyt. Ne
palaisivat läpi yön.

Jerome
oli karistanut yltään takkinsa ja riisunut saappaansa,
mutta revolveri oli yhä ikkunan edessä olevalla pöydällä,
jakaen pienen tilan sakepullon ja levysoittimen kanssa. Levyn tyhjä
kotelo nojasi pöydänjalkaa vasten.

Joku
käveli yläkerrassa ja purskahti sitten nauruun.

Toki
yksinäinen mies olisi voinut liittyä mukaan toisten
ilonpitoon.. Paitsi että hän ei pitänyt
seuralaisistaan, koska tiesi heistä liiankin
paljon. Kuolemanpataljoonan jäsenet, ilmeettömät
töyhtöpäät, ampuivat päivisin rikkeitä
tehneet vartijat ilmeenkään värähtämättä
- ja juhlivat öisin kuin pirut.

Juopuneena
esiintyminen on rikos....

Jerome
naurahti hiljaa. Luultavasti ainoat, jotka eivät joko juhlineet
tai nukkuneet, olivat hän, Weed - ja Akame.

Ehkäpä
Weed riiteli Koyukin kanssa siitä mitä oli tapahtunut
kokouksessa... Saattoipa ehkä kantaa kauhistuttavaa kokoelmaa
pois kellarista ja Koyukin omasta huoneesta....

Akame
taas... Hougen vaati tuloksia.

Yllättäen
Jerome kuuli raivokkaita kävelyääniä. Ensiksi hän
tajusi että ne tulivat tästä kerroksesta ja toiseksi,
niiden aiheuttaja tuli hänen huonettaan kohti.

Hän
nousi tuolista lähes vaistomaisesti, vaikka tiesi ettei tehnyt
suurta vaikutusta ilman univormuaan.

Ovi
aukeni ja sen takaa paljastui hymyilevä Koyuki. - Hyvää
iltaa.

Jerome
hillitsi irvistyksensä ja nyökkäsi. - Luulin, että
olisit nukkumassa...

Koyuki
sulki oven perässään ja antoi kengänkärkensä
kaivaa kulunutta puulattiaa - kuin viattomalla pikkutytöllä.

Näky
suorastaan oksetti, sillä nainen oli pukeutunut täyteen
univormuunsa ja hänellä oli kädessään piiska
- joka oli nyt selän takana, merkkinä aselevosta. Ei ollut
pitsireunaista vaaleansinistä hametta, olkihattua taikka
kukkapuskaa - pulleista punaposkista puhumattakaan. Koyukin posket
olivat pikemmin luisevat ja ne saivat naisen näyttämään
hivenen nälkiintyneeltä.

Jerome
pudisti päätään saadessaan tuon vertailukohteen
mieleensä. - Mitä asiaa sinulla on? Riitelitkö miehesi
kanssa siitä pikku "salaisuudestasi", jonka
paljastin...?

Naisen
kulmat kohosivat. - Ei, se asia selvitettiin sivistyneesti...

Mies
naurahti. - Niin kai.. Sitten, seuraava: Pätkiikö muistisi
ja oletko unohtanut sen mitä sanoin sinulle jo heti alussa?
Minusta ei tule leluasi. Vaikka minulla ei ole naista odottamassa
sitä aikaa kun tämä kaikki päättyy, ei
siltikään...

Koyuki
ei vastannut heti. Hän käveli Jeromen eteen, mutta kääntyi
ja nosti neulan sivuun levyn päältä, aiheuttaen ilkeän
vongahduksen ja musiikin tylyn katkeamisen. - Haluan, että
kuulet tämän.. Minä nain tänään sitä
sinun suosikkiasi.... Hän ei ottanut sitä hyvällä.

Jeromen
kädet puristuivat nyrkkiin. - Sinä....

Koyuki
kääntyi ja käveli nopeasti ovelle. Hän tiesi
olevansa täysin turvassa tämän leijonan luolassa, nyt
ja tulevaisuudessa.

Jerome
kykeni vain tuijottamaan tyrmistyneenä ovelle. Jos Koyuki olisi
kääntynyt vielä vilkuttamaan, naisen aivot olisivat
takuulla lentäneet puista pintaa vasten.

Pitkältä
tuntuvan ajan jälkeen mies rojahti takaisin tuoliin.

Hän
siirsi neulan takaisin levyn reunaan. Huone täyttyi uudelleen
sävelistä ja kolmannen sakekulauksen mukana lieveni pahin
raivo Koyukia kohtaan, mutta huoli eräästä vangista ei
kadonnut mihinkään.