errorYou must be logged in to review this story.
Hymysi
folder
Misc. Non-English › Originals
Rating:
Adult +
Chapters:
1
Views:
807
Reviews:
0
Recommended:
0
Currently Reading:
0
Category:
Misc. Non-English › Originals
Rating:
Adult +
Chapters:
1
Views:
807
Reviews:
0
Recommended:
0
Currently Reading:
0
Disclaimer:
I own the characters and content. This is purely fiction, and any similarities to actual people or event are coincidental.
Hymysi
Päätinpä laittaa tämänkin kyhäelmän tänne.
-
//takaumaa//
-^-
Hymysi
-^-
//On hyvin kaunis päivä. Aurinko paistaa korkealla – on lämmin. Loiskutat vettä jaloillasi. Näytät niin onnelliselta. Istun viereesi laiturin nokkaan. Katsot minuun ja hymyilet.
Hymysi.
Hymysi vangitsee aina kaikki katseet. Näytät niin viattomalta ja nuorelta. Hymysi on niin säteilevä, lämmin. Niin… aito. Näytät niin kauniilta. Et pidä siitä että sanon sinua kauniiksi, että se kuulostaa liian tyttömäiseltä. Mutta mikään muu sana ei kuvaa sinua niin hyvin. Auringossa hohtavat suklaanruskeat hiuksesi, kimmeltävät siniset silmäsi, täyteläiset pinkit huulesi, kalpea ihosi, hoikka vartalosi... Näytät suloiselta. Toisin kuin minä; kiillottomat mustat hiukset, ruskeat, melkein mustat silmät, päivettynyt iho, lihaksikas. Joku voisi luulla että olen henkivartijasi. Joskus kummastelen miksi olet kanssani, kun voisit saada kenet tahansa muun. Tuolla hymylläsi.
Hymyilen takaisin ja laitan käteni olkapäidesi ympärille, vetäen sinut lähemmäs. Nojaat heti pääsi rintaani vasten ja huokaat syvään. Olemme hetken hiljaa katsellen järvimaisemaa. Laineet liplattavat ja saavat minut tuntemaan itseni väsyneeksi. Laitan pääni omaasi vasten, ja suljen silmäni.
”Denis…?” sanot, rikkoen hiljaisuuden.
”Hmm?” Avaan silmäni ja katson sinuun.
Pidät pääsi edelleen rintaani vasten. Vaikutat hermostuneelta.
”Rakastatko minua?” kysyt hieman ujosti. Nyt katsot minuun. Siniset silmäsi heijastavat pelkoa torjumisesta, mutta myös toivoa.
Olen vähän yllättynyt. Katson sinua hetken silmiin ja sitten hymyilen lämpimästi. Suutelen otsaasi hellästi.
”Rakastan. Rakastan enemmän kuin mitään maailmassa”, sanon, ja halaan sinua tiukasti.
Halaat minua takaisin ja painat kasvosi paitaani.
”Olen iloinen. Minäkin rakastan sinua, Denis.”
Vetäydymme hieman ja katsomme toisiamme. Nostan kasvojasi hieman ja nojaudun eteenpäin. Huulemme kohtaavat. Suudelma on aluksi pehmeä, kuin höyhenen kosketus. Painaudumme kuitenkin enemmän toisiimme syventäen suudelman.
Pysymme lähekkäin suudelman päätyttyä. Hymyilet taas sitä kaunista hymyäsi.
Painan hymyilevät kasvosi muistiini. En halua koskaan unohtaa…//
----
Vien sormeni hellästi jokaisen kirjaimen yli, jotka muodostavat nimesi. Pinta, johon ne on kaiverrettu tuntuu karhealta ja kylmältä.
Tunnen kuinka kyyneleet alkavat valua poskiani pitkin, muistellessani tuota päivää. Tuota kaunista päivää. Ja hymyäsi. Hymyä, jota en enää koskaan näkisi. Ja kasvoja, jotka se valaisisi.
Kaipaan sinua. Sinun silkkistä suklaanruskeaa tukkaasi, taivaansinisiä silmiäsi, käsiesi kosketusta… Hymyäsi. Antaisin mitä vain, jotta saisin nähdä hymyilevät kasvosi jälleen. Edes kerran…
Alkaa sataa, mutta en välitä. Katson taivaalle. Sadepisarat yhdistyvät kyyneliini.
Silloinkin satoi.
----
//Sataa kaatamalla. Sini-puna valot välkkyvät. Ihmisiä juoksee sinne tänne. Kuuluu valitusta ja itkua.
En välitä mitä ympärillä tapahtuu. Keskityn vain pitelemään sinua. Verta valuu ohimostani ja tuhrii kasvoni.
Silitän verestä tahmeita hiuksiasi. Yritän pitää sinut hereillä.
Yskit. Pidät lujasti kiinni paidastani. Kasvosi ovat nyt vitivalkoiset.
Tuuditan sinua. Huudan apua, mutta tuntuu kuin kukaan ei kuulisi. Laitat kätesi, verisen kätesi poskelleni. Käännän huomioni taas sinuun.
Katsot minua. Silmäsi näyttävät tuhkan harmailta. Hymyilet hieman.
”De-Denis…” sanot nimeni hiljaa. Yskit taas. Verta valuu suupielestäsi.
”Shh… Älä puhu. Saat kohta apua,” suutelen otsaasi.
Olet itsepäinen. ”Denis… Älä… Älä unohda. Ra-Rakastan sinua…” Hierot poskeani ja hymyilet.
”Minäkin rakastan sinua.” Hymyilen ja silitän tukkaasi.
Yhtäkkiä kätesi menee veltoksi ja putoaa maahan. Valo sammuu silmistäsi ja ne sulkeutuvat.
Hätäännyn. Ravistan sinua ja sanon nimesi. Silmäsi eivät avaudu.
Suutelen huuliasi ja alan itkeä.
”Älä jätä minua… Kiltti… Älä jätä…” Kiedon sinut syliini.
”Tule takaisin”, anelen sinua, mutta tiedän ettet voi tehdä sitä. Olet poissa.//
----
Vedän syvään henkeä. Siitä on jo kaksi vuotta.
Katson nimeäsi.
”Léon…” luen nimesi ääneen, koska haluan tuntea sen huulillani. Painan sormeni huulilleni ja sitten laitan ne nimesi päälle. Nousen seisomaan.
”En ole unohtanut, Léon”, sanon ja käännyn lähteäkseni.
Rakastan sinua...
Jähmetyn ja käännyn.
”Léon?” Olin varma, että se oli… Hymyilen.
”Minäkin rakastan sinua, Léon.”
Kävelen hautausmaan portille ja avaan sen. Astun toiselle puolelle - sille puolelle, missä Léoninkin kuuluisi olla.
-
//takaumaa//
-^-
Hymysi
-^-
//On hyvin kaunis päivä. Aurinko paistaa korkealla – on lämmin. Loiskutat vettä jaloillasi. Näytät niin onnelliselta. Istun viereesi laiturin nokkaan. Katsot minuun ja hymyilet.
Hymysi.
Hymysi vangitsee aina kaikki katseet. Näytät niin viattomalta ja nuorelta. Hymysi on niin säteilevä, lämmin. Niin… aito. Näytät niin kauniilta. Et pidä siitä että sanon sinua kauniiksi, että se kuulostaa liian tyttömäiseltä. Mutta mikään muu sana ei kuvaa sinua niin hyvin. Auringossa hohtavat suklaanruskeat hiuksesi, kimmeltävät siniset silmäsi, täyteläiset pinkit huulesi, kalpea ihosi, hoikka vartalosi... Näytät suloiselta. Toisin kuin minä; kiillottomat mustat hiukset, ruskeat, melkein mustat silmät, päivettynyt iho, lihaksikas. Joku voisi luulla että olen henkivartijasi. Joskus kummastelen miksi olet kanssani, kun voisit saada kenet tahansa muun. Tuolla hymylläsi.
Hymyilen takaisin ja laitan käteni olkapäidesi ympärille, vetäen sinut lähemmäs. Nojaat heti pääsi rintaani vasten ja huokaat syvään. Olemme hetken hiljaa katsellen järvimaisemaa. Laineet liplattavat ja saavat minut tuntemaan itseni väsyneeksi. Laitan pääni omaasi vasten, ja suljen silmäni.
”Denis…?” sanot, rikkoen hiljaisuuden.
”Hmm?” Avaan silmäni ja katson sinuun.
Pidät pääsi edelleen rintaani vasten. Vaikutat hermostuneelta.
”Rakastatko minua?” kysyt hieman ujosti. Nyt katsot minuun. Siniset silmäsi heijastavat pelkoa torjumisesta, mutta myös toivoa.
Olen vähän yllättynyt. Katson sinua hetken silmiin ja sitten hymyilen lämpimästi. Suutelen otsaasi hellästi.
”Rakastan. Rakastan enemmän kuin mitään maailmassa”, sanon, ja halaan sinua tiukasti.
Halaat minua takaisin ja painat kasvosi paitaani.
”Olen iloinen. Minäkin rakastan sinua, Denis.”
Vetäydymme hieman ja katsomme toisiamme. Nostan kasvojasi hieman ja nojaudun eteenpäin. Huulemme kohtaavat. Suudelma on aluksi pehmeä, kuin höyhenen kosketus. Painaudumme kuitenkin enemmän toisiimme syventäen suudelman.
Pysymme lähekkäin suudelman päätyttyä. Hymyilet taas sitä kaunista hymyäsi.
Painan hymyilevät kasvosi muistiini. En halua koskaan unohtaa…//
----
Vien sormeni hellästi jokaisen kirjaimen yli, jotka muodostavat nimesi. Pinta, johon ne on kaiverrettu tuntuu karhealta ja kylmältä.
Tunnen kuinka kyyneleet alkavat valua poskiani pitkin, muistellessani tuota päivää. Tuota kaunista päivää. Ja hymyäsi. Hymyä, jota en enää koskaan näkisi. Ja kasvoja, jotka se valaisisi.
Kaipaan sinua. Sinun silkkistä suklaanruskeaa tukkaasi, taivaansinisiä silmiäsi, käsiesi kosketusta… Hymyäsi. Antaisin mitä vain, jotta saisin nähdä hymyilevät kasvosi jälleen. Edes kerran…
Alkaa sataa, mutta en välitä. Katson taivaalle. Sadepisarat yhdistyvät kyyneliini.
Silloinkin satoi.
----
//Sataa kaatamalla. Sini-puna valot välkkyvät. Ihmisiä juoksee sinne tänne. Kuuluu valitusta ja itkua.
En välitä mitä ympärillä tapahtuu. Keskityn vain pitelemään sinua. Verta valuu ohimostani ja tuhrii kasvoni.
Silitän verestä tahmeita hiuksiasi. Yritän pitää sinut hereillä.
Yskit. Pidät lujasti kiinni paidastani. Kasvosi ovat nyt vitivalkoiset.
Tuuditan sinua. Huudan apua, mutta tuntuu kuin kukaan ei kuulisi. Laitat kätesi, verisen kätesi poskelleni. Käännän huomioni taas sinuun.
Katsot minua. Silmäsi näyttävät tuhkan harmailta. Hymyilet hieman.
”De-Denis…” sanot nimeni hiljaa. Yskit taas. Verta valuu suupielestäsi.
”Shh… Älä puhu. Saat kohta apua,” suutelen otsaasi.
Olet itsepäinen. ”Denis… Älä… Älä unohda. Ra-Rakastan sinua…” Hierot poskeani ja hymyilet.
”Minäkin rakastan sinua.” Hymyilen ja silitän tukkaasi.
Yhtäkkiä kätesi menee veltoksi ja putoaa maahan. Valo sammuu silmistäsi ja ne sulkeutuvat.
Hätäännyn. Ravistan sinua ja sanon nimesi. Silmäsi eivät avaudu.
Suutelen huuliasi ja alan itkeä.
”Älä jätä minua… Kiltti… Älä jätä…” Kiedon sinut syliini.
”Tule takaisin”, anelen sinua, mutta tiedän ettet voi tehdä sitä. Olet poissa.//
----
Vedän syvään henkeä. Siitä on jo kaksi vuotta.
Katson nimeäsi.
”Léon…” luen nimesi ääneen, koska haluan tuntea sen huulillani. Painan sormeni huulilleni ja sitten laitan ne nimesi päälle. Nousen seisomaan.
”En ole unohtanut, Léon”, sanon ja käännyn lähteäkseni.
Rakastan sinua...
Jähmetyn ja käännyn.
”Léon?” Olin varma, että se oli… Hymyilen.
”Minäkin rakastan sinua, Léon.”
Kävelen hautausmaan portille ja avaan sen. Astun toiselle puolelle - sille puolelle, missä Léoninkin kuuluisi olla.